Paikkoja jäljellä

Treeniloma Kroatian rannikolla 2.-9.5.2027

Treeniä, merimaisemia ja kiireettömiä lomapäiviä Kroatian rannikolla. Makarskassa yhdistyvät energiset treenit, viiden tähden Khalani-hotelli ja vapaus nauttia lomasta omalla tavallasi.

Treeniä Kroatian kevätauringossa

Aamiaiselle ilman kiirettä, treeneihin ulkoilmaan ja sen jälkeen koko iltapäivä aikaa nauttia lomasta. Makarskassa päivät täyttyvät sopivassa suhteessa tekemisestä ja joutenolosta – Adrianmeren välke ja Biokovon vuoret taustalla.

Viikon aikana treenataan monipuolisesti: vahvistetaan lihaskuntoa, nostetaan sykettä ja haastetaan itseä sopivasti. Mukana on myös liikkuvuutta ja kehonhuoltoa, jotta palautumisellekin jää tilaa. Samulin ohjauksessa löydät itsellesi sopivan tavan tehdä, kaipasitpa treeneihin lisää tehoa tai rauhallisempaa tahtia.

Treenien jälkeen ei tarvitse kiirehtiä seuraavaan ohjelmaan. Voit jäädä altaalle, suunnata rantakadulle lounaalle tai kuljeskella Makarskan vanhankaupungin kujilla. Kahvi meren äärellä saattaa venähtää toiseksi, ja välillä parasta on palata hotellille ja ottaa hetki ihan itselle. Porukasta saa seuraa päivän menoihin, mutta jokaiseen suunnitelmaan ei tarvitse liittyä.

Viiden tähden Aminess Laurel Khalani Hotel tuo lomaan ripauksen hemmottelua. Meren äärellä sijaitsevan hotellin allasalueet ja spa houkuttelevat palautumaan, ja puolihoito tekee päivistä helppoja: aamiainen ja illallinen odottavat hotellilla, lounaspaikan voit valita päivän fiiliksen mukaan.

Toukokuun alussa on ihana ottaa pieni etumatka kesään. Viikkoon mahtuu hikoilua, naurua, hyvää ruokaa ja niitä kiireettömiä hetkiä, joille kotona jää helposti liian vähän aikaa.

Matkan tiedot

Kohde

Makarska, Kroatia

Matkan kesto

7 päivää

Meno

2.5. Helsinki 07.20 – 09.20 Split

Paluu

9.5. Split 10.05 – 14.00 Helsinki

Hinta:

1699 € / hlö / 2 hh

Lisämaksusta:

Majoittuminen yhden hengen huoneessa +315 €

Matkan hintaan sisältyy

Fit Escapen treenit koko viikon ajan

Majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa

Puolihoito (aamiainen ja illallinen)

Finnairin lento Helsinki – Split – Helsinki

1 x 23 kg matkalaukku ruumaan ja käsimatkatavara 8kg

Lentokenttäkuljetus matkakohteessa

Tutustu tarkempaan matkasisältöön

Hetkiä, jotka jäävät mieleen

Aktiivista tekemistä, aitoa rentoutumista ja yhteisön voimaa.

Varaa matka

Tutustu valmentajiin

Client Image
Client Image
Samuli Puikko

Samuli on liikuntaneuvoja ja valmentaja, jolla on yli 15 vuoden kokemus valmennuksesta. Hänen erityisosaamistaan ovat voimaharjoittelu, liiketekniikat ja liikkuvuus, ja kokemusta löytyy myös maajoukkue- ja ammattilaistason urheilijoiden valmentamisesta. Samulin rento ja lämmin ote tekee treeneihin osallistumisesta helppoa. Ammattitaitoinen ohjaus ja kannustus auttavat löytämään itselle sopivan tavan treenata – ja kokeilemaan rohkeasti myös uutta. Viikon aikana saat hyvän treenin lisäksi käytännön vinkkejä omaan harjoitteluun kotiin vietäväksi.

Majoittuminen

Valitse vapaasti millaisen loman teet itsellesi. Tarjoamme tasokkaat puitteet ja ohjelman, mutta sinä päätät miten hyödynnät sitä.

Aminess Laurel Khalani Hotel *****

Aminess Laurel Khalani sijaitsee Makarskassa aivan meren äärellä, Biokovon vuorten maisemissa. Moderni viiden tähden hotelli tarjoaa viihtyisät puitteet treenilomalle: tilavat huoneet, allasalueet ja spa kutsuvat rentoutumaan aktiivisen päivän jälkeen. Hotellissa on ulkoaltaita, sisäallas, spa, kuntosali ja maisemallinen kattoterassi. Pikkukiviranta sijaitsee aivan hotellin edustalla, ja rantakatua pitkin voit kävellä kohti Makarskan keskustaa. Majoitukseen sisältyy puolihoito eli aamiainen ja illallinen. Lounasta voi syödä hotellin ravintolassa, ja kävelymatkan päässä on myös useita muita ravintoloita. Hotellin yhteydessä on lisäksi kauppa, jossa on hyvä valikoima esimerkiksi välipaloja ja juomia.

Lue lisää hotellista

Treeniloman ohjelma

Valitse vapaasti millaisen loman teet itsellesi. Tarjoamme tasokkaat puitteet ja ohjelman, mutta sinä päätät miten hyödynnät sitä.

2.5.2027 | Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Lento Splitiin ja yhteiskuljetus Aminess Laurel Khalani -hotelliin Makarskaan. Majoittuminen ja tutustuminen viikon ohjelmaan. Saapumisajasta riippuen kevyt yhteinen treeni tai kehon herättely. Illallinen hotellin ravintolassa.

3.–8.5.2027 |
Päivässä on kolme ohjattua harjoitusta. Aamu alkaa kevyellä liikkuvuusharjoituksella tai aamulenkillä. Päivän päätreenissä kehitetään monipuolisesti voimaa ja kuntoa Samulin johdolla. Illalla ohjelmassa on toinen treeni, kehonhuoltoa tai palauttavaa liikettä.

Harjoittelemme pääosin ulkona hotellin läheisyydessä. Muutama viikon harjoituksista tehdään pienryhmissä paikallisella toiminnallisella salilla. Treenien ympärille jää aikaa lounaalle, Makarskaan tutustumiseen, altaalla rentoutumiseen ja omalle lomalle.

Yksi päivistä on mahdollisesti retki- tai vapaapäivä, jolloin ei ole tavallista treeniohjelmaa. Mahdollisesta lisämaksullisesta retkestä kerrotaan tarkemmin myöhemmin.

9.5.2027 | Yhteinen lentokenttäkuljetus ja paluulento Helsinkiin. Matkustuspäivänä ei ole ohjattuja treenejä.

Viikon ohjelma rakentuu monipuolisten treenien, palautumisen ja yhteisen tekemisen ympärille. Harjoituksiin osallistut oman olosi mukaan. Hotellilla puolihoito: aamiainen ja illallinen sisältyvät matkan hintaan.

Treeniaikataulu on alustava, ja ohjelman sisältöön sekä aikatauluihin voi tulla muutoksia.
Pidätämme oikeuden matkaohjelman muutoksiin.

Makarska, Kroatia

Tutustu matkakohteeseemme ja aloita lomatunnelmaan virittäytyminen.

Makarska, Kroatia

Makarskassa Adrianmeren kirkas vesi kohtaa Biokovon vuorten jylhät maisemat. Pikkukivirannat, vanhankaupungin kujat ja kahviloiden reunustama rantakatu kutsuvat nauttimaan lomasta treenien välissä – istahtamaan meren äärelle tai tutkimaan kaupunkia omaan tahtiin.

Lue lisää matkakohteesta

0

+

Ammattivalmentajaa

0

+

Ammattivalmentajaa

0

+

Ammattivalmentajaa

0

+

Matkakohdetta

0

+

Matkakohdetta

0

+

Matkakohdetta

0

%

Asiakkaista suosittelee

0

%

Asiakkaista suosittelee

0

%

Asiakkaista suosittelee

Matkanjärjestäjä, jolle hyvinvointisi on tärkein

Matkanjärjestäjä, jolle hyvinvointisi on tärkein

Fit Escapes on suomalainen matkanjärjestäjä, joka on erikoistunut ohjattuihin treeni- ja hyvinvointimatkoihin. Jokainen lomamme on suunniteltu yhdessä liikunta-alan ammattilaisten kanssa niin, että saat loman joka näkyy arjessasi vielä pitkään paluun jälkeen.

Fit Escapes on suomalainen matkanjärjestäjä, joka on erikoistunut ohjattuihin treeni- ja hyvinvointimatkoihin. Jokainen lomamme on suunniteltu yhdessä liikunta-alan ammattilaisten kanssa niin, että saat loman joka näkyy arjessasi vielä pitkään paluun jälkeen.

Usein kysyttyä treenilomasta

Valitse vapaasti millaisen loman teet itsellesi. Tarjoamme tasokkaat puitteet ja ohjelman, mutta sinä päätät miten hyödynnät sitä.

Millaista treeniä matkalla on?

Viikossa yhdistyvät lihaskunto, sykettä nostava harjoittelu, liikkuvuus ja kehonhuolto. Treenaamme pääosin ulkona hotellin läheisyydessä, ja muutama harjoitus tehdään pienryhmissä paikallisella toiminnallisella salilla. Saat monipuolista tekemistä ja uusia ideoita omaan harjoitteluun – aiempaa kokemusta toiminnallisesta treenistä ei tarvita.

Onko matka helppo, vaikka en olisi aiemmin ollut treenilomalla?

Riittääkö kuntoni, vaikka en treenaa tavoitteellisesti?

Uskallanko lähteä yksin, jos en tunne ketään?

Pitääkö kaikkiin kolmeen päivittäiseen treeniin osallistua?

Matkan ehdot ja lisätiedot

Matkan hinta: 1699€/hlö/H2
Sitovat ilmoittautumiset 15.1.2027 mennessä.
Minimi 15 lähtijää.

Matkan hinta sisältää: 
* Fit Escapen treenit koko viikon ajan
* Mukana on yksi valmentaja sekä Fit Escapesin edustaja, joka huolehtii matkan sujuvuudesta.
* Puolihoito (aamiainen ja illallinen, buffet)
* Finnairin lento Helsinki – Split – Helsinki
* majoitukset jaetussa kahden hengen huoneessa
* lentokenttäkuljetus matkakohteessa
* 1 x 23 kg matkalaukku ruumaan ja käsimatkatavara 8kg

Lisämaksusta: 
* majoittuminen yhden hengen huoneessa +315€
* muut kuin ohjelmassa mainitut palvelut
* kohteen mahdollinen majoitusvero. Maksetaan hotellilla

Peruutusehdot: Maksettua ennakkomaksua ei palauteta.
Varaushetki –-> 46 vrk perimme ennen matkan alkua: 350€, 45 - 36 vrk 30% matkan hinnasta, alle 36 vrk ennen matkan alkua perimme 100% matkan hinnasta.

Muuta: Maksut: Ennakkomaksu 350€. loppumaksu noin 6 vkoa ennen matkan alkua. Lähetämme erilliset laskut.  Toimistomaksu 10€/lähetetty lasku.

Suosittelemme matkavakuutuksen ottamista.  Pidätämme oikeuden aikataulun muutoksiin. Jokaisen tulee huolehtia omasta vakuutuksestaan.

Hero Image

Oletko valmis lomalle kanssamme?

Varaa paikkasi seuraavalle aktiivi- tai hyvinvointimatkalle. Pienet ryhmät täyttyvät nopeasti – tutustu matkoihin ja lähde mukaan!

Hero Image

Oletko valmis lomalle kanssamme?

Varaa paikkasi seuraavalle aktiivi- tai hyvinvointimatkalle. Pienet ryhmät täyttyvät nopeasti – tutustu matkoihin ja lähde mukaan!

Hero Image
Oletko valmis lomalle kanssamme?

Varaa paikkasi seuraavalle aktiivi- tai hyvinvointimatkalle. Pienet ryhmät täyttyvät nopeasti – tutustu matkoihin ja lähde mukaan!

Älä jää paitsi seuraavasta treenimatkasta

Saat parhaat treeni- ja hyvinvointimatkat sekä eksklusiiviset tarjoukset suoraan sähköpostiisi.

Älä jää paitsi seuraavasta treenimatkasta

Saat parhaat treeni- ja hyvinvointimatkat sekä eksklusiiviset tarjoukset suoraan sähköpostiisi.